Vietimme LeaP:n kanssa ihanan päivän Kaunissaaressa Kristiinaa tapaamassa. Kristiina ja Lea kävi uimassa, kahvisteltiin ja Kristiina esitteli kesän satoa. Grillasimme makkaraa ja Kristiina paistoi lettuja.

Kristiina lähetti terveisiä tutuille ja kertoi tulevansa käymään maissa 13-14.8, joten silloin ei ole saaressa, jos joku suunnittelee vierailua sinne.

Laivalla oli tietenkin käsityöt esillä ja matkalla Kristiinan huvilalle löytyi hauska penkki, jonka istuinlauta oli upotettu kantoihin.

Kiitos Kristiina ihanasta päivästä ja seurasta. Kiitos Lea mukavasta seurasta.

 

Kristiinan tekemät harmaa villapusero oli kalliolla kuivumassa ja raitapusero oli ihanan pehmeä.

 

Kauniit kirjoneulelapaset on lasten kokoa ja pienet frivoliteperhoset  ihania.

 

Kallioille mentäessä jätettiin kengät metsänreunaan. Maisemat oli upeat.

  

Lea ja kristiina kävivät uimassakin.

Grillasimme makkaraa ja Lea kävi penkasemassa klipsuja.

 

Makkaroiden jälkeen oli lettujen vuoro ja Kristiina toimi paistomestarina. Mehän Lean kanssa sitten syötiin sitä mukaa kuin paistaja sai valmiiksi. Yhteensä 38 lettusta. Makkarat tässä kuvassa ei ole meidän vaan toisten grillaajien. Olipa aika täyteläinen olo kotiinpäin lähtiessä.

Matkalla satamaan kristiina esitteli kasvin, jonka nimeämiseen toivoisi apuja. Vähän hiirenherneen näköinen, mutta lehdet vuoropariset ja kukka on pienempi kuin hiirenherneessä ja tuoksuu miedosti.