Aamu alkoi vähän köppäsesti kun heräsin jo klo 5 aikaan. Klo 11 aikaan läksin kirkolle odottelemaan seurakunnan retkibussia, jota saikin odotella melkein tunnin kun bussi haki ensin toisen kirkon luota väkeä ja meidät viimeiseksi. Ajeltiin sitten sujuvasti Nurmijärvelle Ketolan strutsitilalle, jossa odotti maukas lounas. Meitä oli extrasuuri bussillinen eli 57 henkeä ja bussilla oli vähän vaikeuksia mutkissa. Noin aluksi vain vähän... Ruokailukin kesti kauan kun pöydässä oli vain yksi linja ja ruokailijoiden keski-ikä 70-80 vuoden paikkeilla. Pääruokana oli strutsin lihasta tehtyä kiusausta. Oikein maukasta eikä liikaa suolaa. Jälkiruokaa ei ollut.

Ruokailun jälkeen isäntä esitteli noin 30 strutsin joukkoaan. Uros lintu saattaa painaa 170 kiloa ja juoksuaskeleet on jopa 8 metriä, joten strutsin hyökätessä jää kyllä kilpajuoksussa häviölle. Strutsit voivat elää 80-vuotiaiksi, Ketolan vanhin oli 27-vuotias. Ehdimme vielä tehdä pikkuostoksia, minä ostin purkillisen lihaa, joku osti komea sulan. Myynnissä oli myös nahkalaukkuja ja munakuorista tehtyjä pieni koruja ym.

Ostosten jälkeen lähdimme kohti hopeakorupajaa, jossa oli tarkoitus kahvistella. Paikka oli kapean ja mutkaisen tien takana. Ensin tuli eteen painorajoitettu silta ja kuskin piti peruuttaa pitkää bussia kilometri taaksepäin, että päästiin kääntymään takaisinpäin. Kiertelimme sitten Nurmijärven keskusta ympäri täyden kierroksen ja sitten uusi yritys toista kautta. Välillä oltiin vähän ihmeissämme kun tienviitat puuttui eikä ollut varmuutta mihin suuntaan kääntyä. Piti jo soitella ohjeitakin. Loppumatkassa piti taas peruutella kun tuli sellainen tienhaara minne bussi ei mahtunut muuten kääntymään. Viimeiset 200 metriä osa jo käveli bussikuskin jäädessä selvittämään reittiä joko eteen tai taaksepäin.

Korupajalla oli omistaja odottelemassa, mutta mutta, voi kauhistuksen kanahäkki, EI KAHVIA. Olivat unohtaneet. Ja arvaatte, että oli kyllä suut mutrulla kun yli 50 vanhaa naista (+ muutama mies) oli kahvihammasta pakottaen odotellut ihanaa kahvihetkeä. Harmistuksissamme ja kun olimme muutenkin myöhässä ja alkoi vielä sataa tihuuttaa, niin jäi korut ostamatta ja porukka painui bussille takaisin. Mietittiin muualle kahvittelemaan poikkeamista, mutta seurakunnan edustaja sitten päätti, että palataan Haagaan ja "keitätte kahvit kotona".  Minua kyllä vähän harmitti aluksi, mutta onhan sitä suurempiakin murheita.

Ostinpa sitten lohdutukseksi portugalilaisia mansikoita, paistoin pullaa ja keitin kahvit. Nyt tuulee ja sataa. Ihan mukava on olla kotona lämpimässä. Päättelin viimeisimmän neulomukseni ja laitoin pingotukseen. Huomenna siitä kuvaa.