Olin menossa kyläilemään ja kävelin Kalliossa Hämeentiellä. Vieressä käveli punapukuinen nainen  keltainen muovinyssäkkä kainalossa.

-nainen, "uffilla kannattaa nyt käydä, eurolla saa paljon tavaraa"

-minä, "ahaa"

-nainen, " juu, eurolla saa, minäkin ostin uusia vaatteita kun olen laihtunut"

- minä, "ahaa"

- nainen, "juu, siellä on nyt edullista, minäkin ostin uusia vaatteita kun olen laihtunut 50 kiloa, katso miten iso tämäkin päällä oleva pusero on"

- minä, " oho, onneksi olkoon, missä ajassa olet laihduttanut noin paljon"

- nainen, "kahdessa vuodessa, katso miten iso tämä pusero on. vaan on tämä hyvä pistää koneeseen illalla ja pestä ja mukava pitää, vaan on liian iso kun  vyötärö on pienentynyt puoli metriä. sisko mittasi"

- minä ," onneksi olkoon, hienoa, hei minä käännyn täs.."

- nainen, " kato mun sisko ajoi pyörätuolilla mun jalalle. se on vähän arvaamaton, sen mies hoitaa sitä. kerrankin se mies makasi lattialla ja sisko juoksi naapuriin hälyttämääm apua. muuten se on aivan avuton ja ilkeä. miehelle näytti, että teelusikallinen pitää ottaa ruokaa pois lautaselta ja tomaattia siirtää sentin verran sivuun ja...  "

- minä, " hei, hienosti laihdutettu, mahtavaa, minä tästä käänn..."

- nainen, " juu hei, kato, mulla on näitä pilttipurkkeja. näistä minä teen kastiketta. hei kato, tällaisia tiedätsä, kastikkeeksi liharuokiin, luumua ja muuta"

Noin 20 minsaa siinä meni, onneksi ei vaatteita ruvettu penkomaan. Olin kyllä yllättynyt, jos 50 kiloa oli pudottanut. Ei näkynyt yhtään kasvoissa. Painoa oli vielä kyllä ihan riittävästi, ei ollut anorektian rajoilla vielä. Ajattelin itsekseni, että Kalliossa saa nopsaan ystäviä. Seuraavalla kerralla tavatessa varmaan moikataan kuin tutut ikään. Nainen ei ollut muuten humalassa eikä sen tuntuinenkaan, että olisi viinamäen naisia.